
Haluatko TV-tasoisen monikameratuotannon konsertistasi?
Laadukas konserttistriimi, tallenne, tai studiolive on tänä päivänä lähes standardi jokaiselle taideorganisaatiolle tai yhteisölle. Kaikkien tavoitteena on löytää uutta yleisöä ja tehdä omasta konserttitoiminnasta saavutettavaa koko Suomen ja sen rajojen ulkopuolella.
Liveyleisölle konsertin immersiivistä kokemusta tv- tai verkkolähetysten on lähes mahdoton täysin kopioida. Verkkolähetyksen onkin tarjottava katsojalle jotain enemmän. Kotikatsomossa on päästävä lähelle esiintyjiä, nähdä se mitä liveyleisö ei näe takarivista katsoen. Parhaimmillaan verkkokonsertti tuo esiintyjät ja yleisön yhteen, konsertti jää elämään pitkäksi aikaa, johon voi palata uudestaan missä ikinä onkaan.
Videotuotanto toteutetaan aina konsertin tai projektin sisällön mukaan. Kameraoperoijamme ovat tottuneita musiikkitapahtumien kuvaajia ja ohjaaja tuo lähetykseen juuri sen mitä pitää. Striimituotannon lisäksi tarjoamme palveluita äänentoistoon ja valosuunnitteluun liittyen. Tarvittaessa saatte meidän kautta kokonaisen paketin, joka palvelee yhtälailla live- ja verkkoyleisöä.
Jos etsit kumppania toteuttamaan tulevan konserttisi tai kulttuurihäppeningin videtuotanto -
TV-monikameraohjaajana YLE:n Radion Sinfoniaorkesterin konserteissa:
Ville Syrjäläinen teki ensimmäisen monikameraohjauksensa YLE:n tilauksesta Radion Sinfoniaorkesterin konsertin kamarimusiikkiosuudesta helmikuussa 2023. Villen tausta ja kokemus ammattimuusikkona, lyömäsoittajana klassisen musiikin toimintaympäristöissä yhdistettynä videotuotantojen ja livelähetyksien tuottajan ammattiin on harvinainen yhdistelmä. Sujuva partituurin luku ja ymmärrys klassisesta musiikista edesauttavat onnistuneen ohjauksen läpivientiä hektisissäkin tilanteissa.
Ville on vieraillut Musiikkitalon studiossa kahdeksan kertaa livelähetysten monikameraohjaajana käsittäen kaksi koko illan konserttia, Paulon Kansainvälisen Sellokilpailun kaksi finaalilähetystä, kaksi kamarimusiikkikonserttia sekä yksittäisiä konsertin väliajan ohjauksia.
https://areena.yle.fi/1-63815223?seek=223
https://areena.yle.fi/1-63815222?seek=1606
https://areena.yle.fi/1-66680812?seek=3854
https://areena.yle.fi/1-66732394?seek=6963
https://areena.yle.fi/1-64554830?seek=8197




